Hyvä saavutettavuus, moderni liikenneverkko, fossiilittoman energian tuotanto- ja jakeluinfra. Infra luo Suomelle kasvun edellytyksiä ja turvaa, kunhan sitä uskalletaan kehittää kunnianhimoisesti silloinkin, kun mieli kehottaa jäämään savupirttiin onnen kantamoisia odottelemaan. Onni on otettava omiin käsiin, ja se edellyttää kolmea asiaa.
Jatka lukemista ”Suomi selviää, mutta onni on otettava omiin käsiin”Kategoria: Hankinnat
Mineraalit ja kaivosjätteet pitää kierrättää yhä tehokkaammin
Maailmassa ei välttämättä ole tarpeeksi vihreään siirtymään vaadittavaa materiaalia. Ratkaisua voidaan hakea kiertotaloudesta.
Jatka lukemista ”Mineraalit ja kaivosjätteet pitää kierrättää yhä tehokkaammin”Liikennerahoitus tarvitsee systeemitason muutoksen – maaotteluhenki auttaisi
Saavutettavuus on osa Suomen selviytymisstrategiaa siinä missä koulutus, energia tai ruoantuotanto. Liikenneverkkomme investointivelka ratkeaa kuitenkin vasta, kun kasvua luovia avaininvestointeja rahoitetaan budjettikehyksen ulkopuolelta.
Jatka lukemista ”Liikennerahoitus tarvitsee systeemitason muutoksen – maaotteluhenki auttaisi”Pula-ajat ja nälkävuodet ovat dna:ssa, mutta nyt pitää osata muuttua – Suomi tarvitsee rohkean vision ja investointeja vihreään siirtymään
Kissanpäivien jälkeen saamme tottua kriiseihin ja vaaran vuosiin, ja niistä selviäminen edellyttää investointeja, kirjoittaa päätoimittaja Anu-Liina Ginström.
Jatka lukemista ”Pula-ajat ja nälkävuodet ovat dna:ssa, mutta nyt pitää osata muuttua – Suomi tarvitsee rohkean vision ja investointeja vihreään siirtymään”Kestävän rakentamisen on konkretisoiduttava selkeiksi vaatimuksiksi, jotka saavat alan liikkeelle
Materiaalien uudelleenkäyttö ei ole yksiselitteinen käsite rakentamisessa. Vähähiilinen kiertotalous toteutuu infrarakentamisessa eri tavalla kuin talonrakentamisessa, mutta yksi asia yhdistää kaikkia rakentamisen toimijoita: uudessa, resurssien käytön kannalta kestävässä toimintamallissa pelisääntöjen pitää olla kaikille selvät.
Jatka lukemista ”Kestävän rakentamisen on konkretisoiduttava selkeiksi vaatimuksiksi, jotka saavat alan liikkeelle”