HARRI KAILASALO, puheenjohtaja, INFRA ry

NYKYISEN NELJÄN VUODEN sijaan Suomen väylästrategian pitäisi ulottua kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän.

HALLITUKSEN TAVOITTEENA on pysäyttää liikenneväylien 2,5 miljardin euron korjausvelan kasvu ja kääntää se laskuun. Keväällä korjausvelan vähentämiseksi myöntämänsä 600 miljoonan euron lisäksi hallitus päätti alkukesällä vielä 364 miljoonan euron lisärahoituksesta, joka saatiin siirtämällä potti liikenneväylien kehittämishankkeista perusväylänpitoon.

On hyvä, että vuosi vuodelta rapistuvaan liikenneinfraamme saadaan viimeinkin lisärahoitusta. Näilläkään satsauksilla korjausvelkaa ei saada kuitenkaan vielä käännettyä laskuun. Kertapotit tuovat hetkellistä helpotusta, mutta eivät ratkaise korjaus- ja rakennustarpeita pitkällä aikavälillä.

Suunnan kääntäminen edellyttäisi perusväylänpidon vuosirahoitukseen selvän tasokorotuksen, mutta nykyisenlaisella lyhytjänteisellä liikennepolitiikalla tällaisia päätöksiä ei synny.

ONGELMAN YDIN on poukkoilevassa liikennepolitiikassa. Ensin päätetään yhtä, sitten toista. Perusväylänpitoon saatiin nyt lisää rahaa, mutta se tuli osin liikenneväylien kehittämishankkeiden kustannuksella. Niillekin olisi kiivaasti kaupungistuvassa Suomessa polttava tarve, koska sujuvia liikenneyhteyksiä tarvitaan sinne, missä ihmiset asuvat ja tekevät töitä.

Tieverkon kunnossapito ja kaupunkiseutujen kasvun tukeminen vaatii pitkäjänteistä ja suunnitelmallista liikennepolitiikkaa. Väylästrategiamme pitäisi ulottua nykyisen neljän vuoden sijasta 10–20 vuoden päähän, jotta kokonaistaloudellisia, kansallista kilpailukykyämme aidosti tukevia päätöksiä saadaan syntymään.

KUN LIIKENNEPOLITIIKKA on pitkäjänteistä, myös suunnittelulle ja tarjouspyyntövaiheelle voidaan varata riittävästi aikaa. Aikaa tarvitaan urakoitsijoiden päässä tarjouspyyntöjen huolelliseen läpikäymiseen, innovointiin ja itse laskentaan. Tämä on kriittinen vaihe, joka määrittelee pitkälti lopputuloksen.

Tarjouksen laskentavaiheessa vuoropuhelu tilaajan, suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden välillä olisi enemmän kuin suotavaa. Silloin tilaaja pystyy täsmentämään tarjouspyyntöään entistä paremmaksi ja yhteistyöllä saadaan aikaan lopputulos, joka palvelee tarkoitustaan fiksuimmalla mahdollisella tavalla. Näin säästytään useilta rakennusvaiheen ongelmilta kustannus- ja aikatauluvaikutuksineen.

Yhteistyö ja yhteistoiminnalliset hankintamallit säästävät parhaimmillaan paljon aikaa ja rahaa.

Esimerkki erinomaisesta vuoropuhelusta on vaikkapa Lahden eteläinen kehätiehanke, jossa potentiaalisilla toteuttajilla oli mahdollisuus esittää Liikennevirastolle näkemyksiään hankkeen osittelusta ja siihen parhaiten soveltuvista urakkamuodoista. Näitä loistavia avauksia kaivataan lisää!

NYT KUN VALTION korjausvelkapakettia koskeva investointipäätös on tehty ja kohteet on valittu, suunnittelu ja tarjouspyyntövaihe on syytä saada ripeästi liikkeelle.

Poliittisilta päättäjiltä tarvitsemme pitkäjänteisiä, pitäviä päätöksiä. Meiltä alan toimijoilta tarvitsemme puolestaan yhteistyötä ja avointa vuoropuhelua. Se on kaikkien etu. Kansalliselle kilpailukyvyllemme se on perusedellytys.