MIKAELA AALTONEN, toiminnanjohtaja, INFRA Uusimaa  

MEDIAN KIIRE kasvaa ja klikkien nälässä uutisiin fiilataan raflaavat kärjet. Ympäristölainsäädännön viidakko ja yrittäjän oikeusturva voivat olla pahasti ristiriidassa, kun laajaa erikoisosaamista, ympäristölainsäädännön tuntemusta ja vaativaa teknistä tutkintaa edellyttävät tapahtumat ratkaistaan median tuomioistuimessa vartissa.

HELSINGISSÄ JÄRJESTETTIIN keväällä 2016 INFRA Uudenmaan jäsenille ympäristöilta.

Tarkoituksena oli selventää yrittäjille ympäristö- ja jätelain perusasioita: jätteen määritelmää, lupakäytäntöä sekä vastuun kohdentamisesta.

Ilta oli täynnä kysymyksiä, vastaamassa oli poliisi ja lupaviranomainen. Vastauksia saatiin, mutta millaisia. Itselle jäi lopulta jokseenkin epävarma olo.

Mikä on jätettä? Milloin on kysymys maa-aineksen hyödyntämisestä? Mihin jätettä saa sijoittaa? Kuka on vastuussa jätteestä? Saako omalle pihalle kaivaa montun ja täyttää sen puhtaalla maalla? Voinko syyllistyä ympäristörikokseen tietämättäni?

Vastauksissa toistui lähes aina sama sisältö:

Asia ei ole yksinkertainen, vaan jokaista yksittäistä tapausta pitää käsitellä ja analysoida erikseen. Joskus saat kaivaa omalle pihalle montun ja täyttää sen, joskus et.

Yksi vastaus oli sellainenkin, että ympäristöministeriö on kyllä tehnyt aiheesta oppaan, mutta sekin on vaikeaselkoinen…

ON JOTENSAKIN selvää, että maa-aines muuttuu jätteeksi, jos sitä pitää jotenkin käsitellä tai ei ole varmaa kohdetta, jossa sitä voisi hyödyntää.

Selvää on sekin, että yrittäjän on oltava perillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja niiden hallinnasta.

Ympäristöseurauksista vesistön, noron tai ojan pilaantuminen tekevät hankkeesta aina luvanvaraisen. Pohjaveden pilaantumiskielto on ehdoton.

Ympäristörikoksissa on yleensä kyse jätteen kuljettamisesta ja hävittämisestä.  Velvoitteet ja vastuut ovat sekavia ja sääntelyä tulee monesta eri paikasta. Vastuun kohdentaminen on hankalaa.

Pääsääntö on, että jätteestä vastaa sen haltija, mahdolliset kuljettajat tai kuljetusyritys ja viimeksi vielä jätteen vastaanottaja.

Pelkkä kuljettaminen ei vapauta vastuusta, saati sitten tietämättömyys.

ENTÄ SITTEN ne iskevät otsikot mediassa. ”Törkeä ympäristörikos pohjavesialueella.” ”Rantarakentamisen yhteydessä maa-aineksen seassa havaittu muovia.”

Poliisi katsoo velvollisuudekseen tiedottaa nopeasti mielestään laajaa yhteiskunnallista merkitystä omaavista asioista. Raflaavat otsikot ovat mediassa ennen kuin on edes selvää, onko mitään rikosta tapahtunut. Viidakkorumpu vie sanomaa eteenpäin.

Uutisointi aiheuttaa yrittäjälle välittömästi maineen ja työtilauksien menetyksen sekä mittavia taloudellisia tappioita. Oikeusprosessit kestävät pahimmillaan vuosia.

Yrittäjän oikeusturvan kannalta on äärimmäisen vaarallista vetää hätäisiä johtopäätöksiä. Ympäristörikosten tutkinta edellyttää erityisosaamista, jota voidaan hankkia perehtymällä laajamittaisesti ympäristölainsäädäntöön ja hallitsemalla vaativa tekninen tutkinta.

VIRANOMAISEN TOIMINTATAVAT koetaan usein byrokraattisiksi, monimutkaisiksi, tehottomiksi ja aikaa vieviksi. Yrittäjän kuppi voi olla tyhjä ja yritystoiminta peruuttamattomasti mennyttä siinä vaiheessa kun todetaan, ettei mitään rikosta tapahtunutkaan.

Tämä on mielestäni vastoin yleistä oikeustajua. Kuka kantaa tästä vastuun?

Lopputeesit: Yrittäjän tulee aina tarkistaa, että jätteen läjittämiselle on voimassaolevat luvat. Viranomaisilta saa ja kannattaa kysyä, jos asiassa on epäselvyyttä. Byrokratiaa on karsittava ja normien määrää vähennettävä. Yrittäjä tarvitsee selkeää tiedottamista ja opastusta sekä ymmärrettävää neuvontaa!