MATTI HARJUNIEMI, puheenjohtaja, Rakennusliitto

JOTKUT äärivanhoilliset keskustelijat vaativat Suomessakin työehtosopimusten yleissitovuuden poistamista. Olen asiasta eri mieltä.

MORAALIFILOSOFI, taloustieteilijä, nykyaikaisen taloustieteen ja liberalismin oppi-isä ja vapaakaupan kannattaja Adam Smith (1723–1790) kirjoitti pääteoksessaan ”Kansojen varallisuus” vuonna 1776:

Mikä on yleinen työn palkka, riippuu kaikkialla sopimuksesta, joka näiden kahden osapuolen (työmiehen ja isännän) välillä yleensä solmitaan, eivätkä heidän etunsa ole missään nimessä yhtenevät. Työmiehet yrittävät saada mahdollisimman paljon ja isännät antaa mahdollisimman vähän. Edellisillä on taipumusta liittyä yhteen palkkojen nostamiseksi ja jälkimmäisillä palkkojen laskemiseksi.”

Neuvottelu- ja sopimustoiminta ei siis ole aivan uutta, eikä työmarkkinoiden järjestötoimintakaan. Ne ovat luoneet Suomessakin useimmilla aloilla vähimmäistason työntekijän työpanoksen hinnalle. Lakisääteistä vähimmäispalkkaa ei ole, vaan työehdoista sovitaan työmarkkinoiden liittojen kesken. Näitä pelisääntöjä noudattavat työsopimuslain mukaan myös ne, jotka siipeilevät liittojen ulkopuolella.

SMITHIN TEKSTI on myös väärässä. Sen mukaan sopimukset ovat seurausta työmiehen ja isännän eduista, jotka eivät ole missään nimessä yhtenevät. Olen eri mieltä, vaikka Smith oli kova tekijä.

Yhteiset sopimukset ovat koko sodanjälkeisen ajan heijastelleet yhteiskunnan kokonaisetua. Ne nimittäin luovat alalla toimiville yrityksille yhteisen lähtötason: Näillä ”perusasetuksilla” maksetaan tietynarvoisesta työstä kaikissa yrityksissä. Yrityskohtaista pelivaraa jää vielä yllin kyllin.

Niin ikään työntekijöille sopimukset ovat tärkeitä. Liian matala palkkataso johtaa laajamittaiseen köyhyyteen ja sosiaaliseen turvattomuuteen sekä epävakauteen, joka iskee myös talouden toimintaedellytyksiin.

MERKITTÄVÄT liberalistiset, tosiasiassa äärivanhoilliset keskustelijat, vaativat meilläkin työehtosopimusten yleissitovuuden poistamista. Näin firma kannattaisi.

Ajatus mukailee Smithin liberalismia: työnantajat haluavat maksaa mahdollisimman vähän ja työmiehet kärsivät siitä. Kukin sopii niin kuin pystyy. Ei yhteistä perustaa. Ei yhteisiä sopimuksia, vaan viidakon laki.

Yleissitovuuden roskiin heittäjät luulevat itseään muita paremmiksi. He ajattelevat, että vain toinen osapuoli tietää yhteisen hyvän. Kuitenkin työpaikalla yhteinen pohdinta tuottaa parhaan tuloksen.

Eikö koskaan ole käynyt mielessä, että myös sopimusneuvotteluissa, nimenomaan neuvotteluissa, syntyykin parempia lopputuloksia kuin osapuolten omat esitykset?