Kissanpäivien jälkeen saamme tottua kriiseihin ja vaaran vuosiin, ja niistä selviäminen edellyttää investointeja, kirjoittaa päätoimittaja Anu-Liina Ginström.
Jatka lukemista ”Pula-ajat ja nälkävuodet ovat dna:ssa, mutta nyt pitää osata muuttua – Suomi tarvitsee rohkean vision ja investointeja vihreään siirtymään”Järkevä kunta investoi tehokkaasti myös kriisiaikoina
Jos rakentamisen rahoitusta pannaan nyt liiaksi jäihin, on vaara, että monessa rakennusalan yrityksessä joudutaan laittamaan lappu luukulle.
Jatka lukemista ”Järkevä kunta investoi tehokkaasti myös kriisiaikoina”Kestävän rakentamisen on konkretisoiduttava selkeiksi vaatimuksiksi, jotka saavat alan liikkeelle
Materiaalien uudelleenkäyttö ei ole yksiselitteinen käsite rakentamisessa. Vähähiilinen kiertotalous toteutuu infrarakentamisessa eri tavalla kuin talonrakentamisessa, mutta yksi asia yhdistää kaikkia rakentamisen toimijoita: uudessa, resurssien käytön kannalta kestävässä toimintamallissa pelisääntöjen pitää olla kaikille selvät.
Jatka lukemista ”Kestävän rakentamisen on konkretisoiduttava selkeiksi vaatimuksiksi, jotka saavat alan liikkeelle”Nuori, sinulla on 4 500 mahdollisuutta ura(kointi)polulle
Kevään 2022 toisen asteen yhteishaku alkoi 22.2.2022, ja se jatkuu aina 22.3.2022 asti. Rakennusala tarjoaa 4 500 opiskelupaikkaa eri puolilla Suomea 11 eri osaamisalalla. Ala on suhteellisen suosittu hakukohde, mutta miten suunnistaa vaihtoehtojen runsaudessa? Kokosimme yhteen parhaat neuvot kompassineulan tuijottajille.
Jatka lukemista ”Nuori, sinulla on 4 500 mahdollisuutta ura(kointi)polulle”Megatrendien jylläys näkyy kiinnostuksena infra-alaan
Vuosi 2021 jää mieliin infrarakentamisen hyvistä suhdanteista ja sijoittajien kasvaneesta kiinnostuksesta alaa kohtaan, kirjoittaa INFRA ry:n toimitusjohtaja Paavo Syrjö. Syrjö ennakoi, että megatrendit pitävät infrarakentajat kiireisinä ja alan työnäkymät valoisina myös lähivuodet.
Jatka lukemista ”Megatrendien jylläys näkyy kiinnostuksena infra-alaan”