Materiaalien uudelleenkäyttö ei ole yksiselitteinen käsite rakentamisessa. Vähähiilinen kiertotalous toteutuu infrarakentamisessa eri tavalla kuin talonrakentamisessa, mutta yksi asia yhdistää kaikkia rakentamisen toimijoita: uudessa, resurssien käytön kannalta kestävässä toimintamallissa pelisääntöjen pitää olla kaikille selvät.

YHTEISKUNNAN jokaista toimintoa johdatellaan nyt hyvin voimakkaasti kohti yhä vähähiilisempää tulevaisuutta.

Euroopan tavoitteena on olla ilmastoneutraali vuonna 2050. Matkan varrella tavoitteita on entisestään kiristetty. 55-valmiuspaketti (”Fit for 55”) muuttaa EU:n ilmasto-, energia-, maankäyttö-, liikenne- ja veropolitiikkaa niin, että kasvihuonepäästöjä pystytään vähentämään ainakin 55 prosenttia jo vuoteen 2030 mennessä. Vertailukohtana on vuoden 1990 taso.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 loi paineen kehittää nopeasti EU:n energiaomavaraisuutta ja repäistä irti letkut idän fossiilisiin energiaresursseihin. Ilmastotavoitteiden kiristyminen entisestään voi olla jo kulman takana – nyt ennen kaikkea geopoliittisista syistä.

MARININ hallituksen tavoitteena on hiilineutraali Suomi jo vuonna 2035. Vastauksena tähän Rakennusteollisuus RT laatii yhdessä sidosryhmien ja ympäristöministeriön kanssa Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035 -tiekartan. Se julkaistiin kesäkuun alussa 2020 ja on tutustuttavissa osoitteessa Rakennusteollisuus.fi/tiekartta.

Talonrakentamisen osalta Rakennusteollisuuden tiekartan ylivoimaisesti merkittävin osa-alue on olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen ja siirtyminen vähäpäästöisiin energiamuotoihin mahdollisimman nopeasti.

Infrarakentamisessa eniten päästöjä aiheuttaa isojen materiaalivirtojen liikuttelu. Sääntelyn näkökulmasta infrarakentamisessa on mahdollista tunnistaa muutama keskeinen pullonkaula, jotka avaamalla voidaan merkittävästi helpottaa vähähiiliseen kiertotalouteen siirtymistä.

Materiaalin uudelleenkäytön onnistuminen on arpapeliä

KIERTOTALOUDESSA materiaaleja hyödynnetään tehokkaasti ja kestävästi, ja ne pysyvät kierrossa pitkään ja turvallisesti. Tuotteita myös jaetaan, vuokrataan, korjataan ja kierrätetään. Palvelullistaminen on osa kiertotaloutta.

Infrarakentamisen osalta puhutaan tällä hetkellä siitä, miten urakan aikana syntyviä materiaaleja voidaan hyödyntää, ja mitä käyttöä niillä olisi jossain toisessa rakentamiskohteessa.

Kiertotalouden näkökulmasta materiaalin uudelleenkäyttö lähellä ja kestävästi on kierrätystä parempi vaihtoehto. Näin materiaali jatkaa matkaa uuteen käyttöön ilman kiertoreittejä ja ylimääräisiä kuljetteluja tai käsittelyjä.

UUDELLEEN käytön lisäämiseksi alalla otetaan alkuaskelia, mutta jo nyt törmätään useisiin avoimiin kysymyksiin. Esimerkiksi sitä, ovatko rakentamisen yhteydessä syntyvät materiaalivirrat jätettä vai eivät tarkastellaan tällä hetkellä käytännössä tapauskohtaisesti. Virtojen hyödyntämistä voidaan pitää alueellisen viranomaisen tulkinnasta riippuen materiaalin uudelleenkäyttönä, kierrättämisenä tai jätteen loppusijoittamisena.

Uudelleen käytettävä tuote on CE-merkittävä uudelleen, eli se käy läpi rakennustuoteasetuksen mukaisen menettelyn ja saa uuden nimen. Tuotteen on täytettävä samat vaatimukset kuin alkuperäisen tuotteen, ja käsittelijän on otettava siitä valmistajan vastuu. Kaikki tämä osoitetaan tuotteen suoritustasoilmoituksessa ja CE-merkinnässä. Jos tuote tulee vain omaan käyttöön eikä markkinoille, sen pitää silloinkin täyttää asetetut vaatimukset, jotka pitää pystyä tarvittaessa osoittamaan.

Osaltaan kyse on yksityiskohdista ja jostain pitäisi vain lähteä liikkeelle, mutta selkeitä linjauksia – lainsäädäntöä ja tulkintaohjeistusta – tarvitaan kiertotalouden käynnistämisen tueksi.

Uudelleenkäytön määrittelyn vaikeudesta rakennusalalla löytyy jo useita esimerkkejä. Määritelmän mukaanhan uudelleenkäytöllä tarkoitetaan tuotteen tai sen osan käyttämistä uudelleen samaan tarkoitukseen kuin mihin se on alun perin suunniteltu. Otetaan esimerkiksi käytöstä poistettava ratapölkky. Voidaanko ratapölkyn käyttö maarakentamisessa katsoa uudelleenkäytöksi?

Termi ”sama tarkoitus” voidaan joissain tapauksissa tulkita tarkoittavan rakentamista yleisellä tasolla. Tulkinnat kuitenkin vaihtelevat, ja siksi työmaalla harvoin lähdetään tätä edes yrittämään, kun uudelleenkäyttöön liittyy paljon aikataulullisia riskejä.

Päästöjen vähentämisestä puuttuvat ohjauskeinot

TOINEN kiertotalouden pullonkaula liittyy hankintamenettelyjen kehittämiseen.

Maa- ja vesirakentaminen ja infrarakenteiden kuten teiden, katujen ja ratojen korjaaminen ja kunnossapito ovat matkustuspalvelujen, lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden, sementin ja akkujen ohella volyymiltään ja ympäristövaikutuksiltaan merkittäviä tuoteryhmiä kiertotaloudesta puhuttaessa.

Toisaalta juuri näiden tuoteryhmien osalta hiili- ja ympäristöjalanjälkitieto tai sen käytettävyys hankintaprosessissa on toistaiseksi rajallista. Erityisesti näihin tuoteryhmiin tarvitaankin nopeasti hankintakriteerien kehitystyötä.

Hankintakriteerejä ollaan luomassa, mutta kehitystyö takkuaa.

Vielä vastaamaton kysymys on, miten infran rakentamista, korjaamista ja kunnossapitoa tilaavat tahot saadaan toimimaan samoilla kriteereillä. Lainsäädäntö ei tarjoa tähän nyt ratkaisuja.

Hiili- ja ympäristöjalanjälkilaskennassa keskeisiä teemoja ovat läpinäkyvyys ja vertailtavuus. Miten niihin päästään, jos vaikkapa jokainen Suomen kunta tilaa palveluita erilaisilla kriteereillä?

SUOMESSA infraa rakennetaan, korjataan ja hoidetaan vuosittain lähes yhdeksällä miljardilla eurolla. Pelkästään esimerkiksi yksityisteitä on noin 370 000 kilometriä ja valtion hallinnoimia teitä noin 80 000 kilometriä. Siltoja yksityisteillä on noin 12 000 kappaletta. Yksityisteiden varrella on arviolta 30 000 yritystä ja 40 000 maatilaa. Pari miljoonaa suomalaista käyttäjiä yksityisteitä, ja niiden varrella asuu noin puoli miljoonaa suomalaista.

Kun tiestön rinnalle laskennoissa nostetaan vielä raideverkko, on pelkästään liikenneverkon rakentaminen ja korjaaminen Suomessa megaluokan tekijä materiaalien uudelleenkäyttöä pohdittaessa.

NYT on korkea aika lähteä kehittämään ohjauskeinoja, joilla yhdeksällä miljardilla eurolla rakennetaan mahdollisimman vähähiilistä ja kiertotaloutta tukevaa infraa. Infra-alan yritykset ovat jo valmiina haasteeseen, mutta tarvitsemme selkeät pelisäännöt.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu RIL ry:n Rakennustekniikka-lehdessä 1/2022.

---

Juha Laurila
johtaja (elinkeinopolitiikka)
INFRA ry