Infrarakentaminen on yhteispeliä, mutta yksi tärkeä rooli usein unohtuu

NYT kannattaa korjata ja parantaa ahkerasti rakennettua ympäristöä koronakriisistä huolimatta. Näin ruokimme kasvua kotimarkkinoilla, vaikka kansainvälisiltä markkinoilta boogie olisi poissa.

Mutta riittääkö pelkkä rakentamispäätös? Voiko sen jälkeen jäädä vain odottelemaan veroeurojen kilinää kassaan ja ilmastotavoitteiden täyttymistä?

No ei ihan.

Rakentamalla ahkerasti Suomi nousee koronakriisistä kestävämpänä, tehokkaampana ja vähäpäästöisempänä kuin sinne sukelsi. Terrierimäisesti tarraamme uuden kasvun syrjään kiinni nopeammin kuin jos nyt sammutamme lyhdyt ja hautaudumme odottamaan aikaa parempaa.

Edes elvytyksessä onnistuminen ei ole kuitenkaan pelkästään rahasta kiinni.

JULKINEN rakentaminen tilataan yleensä kilpailluilta markkinoilta, infratyökin yhä enenevissä määrin. Hyvä niin, sillä esimerkiksi kunnissa raskaan kaluston ja sen käyttäjien, huoltajien ja säilytystilojen hankkiminen kunnan piikkiin on aika tehotonta pääomien käyttöä.

Kun työn tekee yritys, moni asia kuitenkin muuttuu. Julkisen rahan käyttäjästä eli hankintaosaajasta tulee kuningas (tai kuningatar).

Tämän hallitsijan tulisi kierrellä säännöllisesti valtakuntaansa tutustuen markkinaan ja luoden sekä kehittäen sitä oman organisaationsa valitsemaan suuntaan.

Vuoropuhelussa palveluja tarjoavien yritysten kanssa uudet, innovatiiviset ja kiertotaloutta tai energiapihiyttä tukevat ratkaisut tulevat tutuksi. Jos sopivia ei löydy, valistunut valtias pistää firmat niitä kehittämään.

Tällä tavalla julkisen palvelun tuottavuus, laatu ja kestävyys paranevat ja veroeurot tai yhdessä otettu velkaraha ovat tehokkaassa työssä.

”Elpymiseen käytettävät rahat ovat miljardien eurojen tilaisuus saada liikkeelle innovaatioita ja laatua. Tarvitaan vain raudanluja hankintaosaaja.”

KUN markkina on hankintakunkulle tuttu, yrityksille tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset loksahtavat oikeaan suhteeseen hankinnan luonteen, käyttötarkoituksen ja laajuuden kanssa.

Yrityksiä ei rajaudu kilpailusta siksi, että liikevaihtoon, aiempiin toteutuksiin tai avainhenkilöihin liittyvät vaatimukset olisi viritetty reilusti yli sen mitä hankinnan kohde tosiasiallisesti edellyttää.

Innovaatioille jää tilaa, kun tarjouspyyntö linjaa hankinnan keskeiset tavoitteet, mutta ei sanele teknisiä ratkaisuja.

Taitavalle tilaajalle kilpailevia tarjouksia tulee useita. Ne ovat laadukkaita ja niistä kelpaa valita. Kilpailu pitää hinnatkin aisoissa.

TÄRKEYDESTÄÄN huolimatta hankintaosaaminen on Suomessa vähän kuin myyntityö: ihan liian näkymätöntä ja aliarvostettua. Sen strategista tärkeyttä ei tunnisteta.

Huikeimmatkaan investoinnit infraan eivät pelasta Suomea. Niiden lisäksi tarvitaan toimiva markkina, tervettä kilpailua ja markkinan johtotähdeksi raudanluja hankintaosaaja.

Elpymiseen käytettävät rahat ovat miljardien eurojen tilaisuus saada liikkeelle innovaatioita ja laatua.

Anu Ginström
viestintäpäällikkö
INFRA ry

Kirjoitus on tiivistelmä Infra-lehden 2/2020 pääkirjoituksesta ja samalla jatko-osa aiempaan rakentamisen elvytysvaikutuksia käsitelleeseen blogitekstiin. Sarja päättyy tähän.

Lisää rakentamisen elvytysvaikutuksista: www.jalleenrakennusteollisuus.fi

KOMMENTOI KIRJOITUSTA

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s