YRITYSTOIMINTA 2010-LUVULLA ei vaadi enää pelkästään taloudellista kannattavuutta, vaan yhä enenevissä määrin myös tätä laajempaa vastuullisuutta.
Mitä vastuullisella yritystoiminnalla tarkoitetaan?
Perinteisin tapa on jakaa yritysvastuu taloudelliseen, sosiaaliseen ja ympäristövastuuseen. Haastavampiakin jaotteluperiaatteita löytyy; niissä käsite jaetaan useampaan kategoriaan ja vielä useampaan alakategoriaan.
Periaate on kuitenkin aina se, että vastuullinen yritystoiminta on jotain enemmän kuin mitä laki ja ohjeet vaativat. Vastuullinen yritys vaatii siis toiminnaltaan tarvittaessa vielä enemmän kuin mikä on lakiin ja ohjeisiin kirjattu minimitaso.
INFRA-ALALLA ON viime aikoina puhuttu paljon erityisesti ympäristövastuusta.
Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti ja WWF:n Living Planet 2018 -raportti ovat karua luettavaa. Päästöjä on leikattava rajusti, ja luonnon monimuotoisuuden häviämiseen on reagoitava nyt.
Ongelmana tässä on, että poliittisen päätöksenteon ja lainsäädännön valmistelu on nykyisellä tahdilla auttamattomasti liian hidasta. Kun velvoittavaa lainsäädäntöä ei ole, yritysten vapaaehtoisten toimien rooli kasvaa arvoon arvaamattomaan.
INFRA ry:n jäsenistöstä löytyy malliesimerkkejä vastuullisuudesta. Etenkin luonnon monimuotoisuuden eteen tehdystä työstä voimme olla ylpeitä. Esimerkiksi kiviainesten ottoalueet voidaan toiminnan päätyttyä valjastaa luonnon monimuotoisuuden edistämiseen, monenlaisten harvinaistuneidenkin lajien ”ekosysteemihotelleiksi”.
Vastaavia mahdollisuuksia piilee kaikessa rakennetussa ympäristössä, kunhan puistot, tienpientareet, piha-alueet ja muu ihmisen rakentama vain suunnitellaan uudella tavalla.
Toimet saattavat tuntua mitättömiltä, mutta isossa kuvassa jo yhdenkin paahteisen alueen rakentaminen voi mahdollistaa jonkin tietyn perhoslajin säilymisen Suomessa.
KAIKKI VOIVAT kantaa kortensa kekoon ilmastomuutokseen hillinnässä.
Jokaisen yrityksen olisi hyvä tarkastella esimerkiksi energiatehokkuuttaan. Päästövähennysten lisäksi näin voidaan saavuttaa mittavat taloudelliset säästöt. Esimerkiksi yksittäisen infrayrityksen pyöräkuormaajan tyhjäkäyntiaikojen tarkastelu voi tuottaa melkoisen yllätyksen – ja paljastaa säästöpotentiaalin.
Toimintatavat eivät muutu ilman, että jokainen työntekijä vastuutetaan hoitamaan oma osansa. Polttoaineiden osalta yksinkertaisin tapa on alkaa seurata ajotapaa ja palkita säännöllisesti energiapihein kuski. Työntekijöiden kilpailuvietti hoitaa loput.
Energiatehokkuuden lisäksi jokainen yritys voi lisätä kierrätysmateriaalien käyttöä. Kaikki lähtee siitä, että varmistetaan henkilöstön kierrätysmateriaaliosaaminen. Silloin materiaaleja pystytään tarjoamaan omiin hankkeisiin samalla varmistaen, että yritys tuottaa mahdollisimman korkean jalostusasteen kierrätysmateriaaleja.
VASTUULLINEN TOIMINTA konkretisoituu suoraan taloudellisena säästönä, mutta takaa yritykselle myös sosiaalisen toimiluvan.
Sosiaalisen toimiluvan voi ajatella tarkoittavan yhteiskunnan muiden toimijoiden hyväksyntää sille, mitä yritys tekee. Se mahdollistaa luottamuksen sekä jatkuvan, rakentavan keskusteluyhteyden yhteiskunnan ei tahojen kanssa.
Sosiaalinen toimilupa sujuvoittaa esimerkiksi infrarakentamiseen aina liittyvien lupa-asioiden etenemistä. Näin resursseja yritykselle rahaa tuovaan tekemiseen jää enemmän. Tästä nähdään, että vastuullinen toiminta on kaikilla tasoillaan jokaisen infra-alalla toimivan yrityksen intresseissä. Jos siitä tingitään, yrityksen kilpailuasema heikkenee.
Juha Laurila
ympäristöpäällikkö
INFRA ry
Kirjoitus on aiemmin julkaistu Infra-lehdessä 4/2018 Sanavalmiit-palstalla.