Kesätestissä ePerehdytys

Blogi_RonjaRonja Varakas
Kesäduunissa INFRA ry:llä

TUTUSTUIN YRITYSTEN, liittojen, turvallisuusviranomaisten ja AVIn kanssa yhteistyössä tehtyyn ePerehdytykseen.

ePerehdytys on nopea tiivistelmä työmaiden työturvallisuudesta ja käyttäytymissäännöistä. Siinä ohjeistetaan ja kerrotaan muun muassa, kuinka työturvallisuusriskejä voi välttää ja miten työmaalla kuuluu toimia.

Opiskeluohjeet ovat selkeät. Asteittain käydään läpi eri työnkuvia. Myös perehdytyksen värit ja kuvitukset ovat hienoja, sinisen ja harmaan sävyt luovat luottamusta ja rauhallisuutta.

Huomasin kuitenkin, että täytyy olla jonkinlainen rakennusalan perustieto ymmärtääkseen kaiken, mitä ePerehdytyksessä kerrotaan. Ensikertalaisen voi olla hieman hankalaa ymmärtää joitakin sanoja ja työtehtäviä. Onneksi pikainenkin internethaku antaa vastauksen kiperiin sanoihin ja käytäntöihin.

Perehdytykseen kuuluu myös käytännön pohtimistehtäviä. Tehtävänä voi olla esimerkiksi miettiä eri henkilöiden työtehtäviä sekä oikeanlaista pukeutumista ja suojausta työmaalla.

Itse jäin miettimään välillä pitkäksikin aikaa, mitkä varusteet ovat pakollisia työmaalla, ja kuka ne maksaa. Kysymällä selvisi, että on työnantajan vastuulla huolehtia, että työntekijällä on käytettävissään tarvittavat työvaatteet ja henkilökohtaiset suojaimet.

PEREHDYTYKSEN LOPUSSA on tositarina siitä, mitä voi tapahtua, jos työturvallisuusohjeita ei noudateta. Haastateltava kertoo, kuinka kerran kohdattu työtapaturma rajoittaa nyt hänen elämäänsä ja pakotti hänet työkyvyttömyyseläkkeelle.

Kertomus herättää katsojassa paljon ajatuksia ja tunteita ja saa miettimään omia tekemisiään työmaalla tarkemmin. Vaikka ohjeet kehottavat varovaisuuteen työmaalla, tositarinat antavat konkreettisemman kuvan työn vaaroista ja riskeistä.

Monet asiat toistetaan useasti ePerehdytyksessä. Joku voi pitää esimerkiksi koneen kunnon tarkistamista ennen käyttöä itsestäänselvyytenä, mutta kertaus ei ole koskaan pahitteeksi.

KUN PEREHDYTYS ON VALMIS, suoritetaan 20 kysymyksen tentti. Läpipääsyyn tarvitaan oikeita vastauksia vähintään 90 prosenttia, eli 18 oikeaa vastausta.

Ensimmäisellä yrityksellä sain 85 prosenttia oikein, ja jouduin uusimaan tentin. Kun tein tenttiä toisen kerran, huomasin että kysymykset olivat erilaisia. Uudet kysymykset tuntuivat lähes itsestäänselvyyksiltä ja helpommilta kuin ensimmäiset. Jäin ihmettelemään, miksi kysymykset helpottuivat, vai sainko vain sattumalta helpot kysymykset.

ePerehdytys-kokemus oli silti hyvin positiivinen. Se on hyvä suuntaa ja yleisohjeita antava ”pikakoulutus”. Jos itse joskus alan työskennellä rakennusalalla, tästä on paljon hyötyä. Termit tulevat tutuksi eivätkä tunnu enää yhtä vaikeilta. Jos joskus kuulen rakennusalan ammattilaisten jutustelua, saatan nyt jopa ymmärtää osan heidän puheistaan.

Tärkeää on huomata, että ePerehdytys ei korvaa työturvallisuuskorttia eikä työmaalla tehtävää työpaikkakohtaista perehdytystä.

Lisää aiheesta: www.ePerehdytys.fi

KOMMENTOI KIRJOITUSTA

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s