Kaikki häviävät, jos pienellä yrittäjällä alkaa mennä huonosti

anu_2016
Anu Ginström
päätoimittaja, viestintäpäällikkö
INFRA ry
twitter.com/gnstrm

INFRA-LEHTI 2/2018 käsitteli rakennusalan työturvallisuutta eri kanteilta. Äänessä oli niin työterveyspsykologi, valvontaviranomainen, tapaturmavakuuttaja kuin urakoitsijoitakin.

Haastatteluissa nousi pari teemaa esiin aiempia turvallisuusteemanumeroita vahvemmin. Nyt puhuttiin paljon tunteista ja jaksamisesta.

Työterveyspsykologi Nina Lyytisen mukaan nyky-yrityksissä on yleistä, että resurssit on vedetty alas, ja töistä pyritään selviämään pienimmillä mahdollisilla kustannuksilla. Tapaturmien määrät kulkevat käsi kädessä hyvinvoinnin ja töissä viihtymisen kanssa. ”Esimerkiksi huonosti nukutut yöt voivat vaikuttaa merkittävästi työkykyyn ja tarkkaavaisuuteen”, Lyytinen totesi lehdessä.

Lehti ja etenkin sen pääkirjoitus nostattivat joissakin pk-yrityksissä tunteet pintaan.

Kentällä moni koki, että yrittäjyys on oma valinta ja elämäntapa, johon kuuluukin rajojen koettelu ja itsensä kova haastaminen. Vaikka työ on raskasta ja joskus tulee nukuttua huonosti, oman elämänsä herrana tai rouvana oleminen antaa myös energiaa. Sen voimin jaksaa uskomattomia juttuja.

Toisaalta moni infrayrittäjä tuntee myös kollegoita, joilla yrittäjyys johti loppuun palamiseen.

Itse jäin miettimään näitä tapauksia. Katsotaan asiaa miten päin tahansa, ihmisen – yrittäjänkin – ylikuormitus on myös turvallisuusriski, mutta mitkä syyt siihen johtavat?

ON LIIAN SUURI yksinkertaistus todeta, että nytpä on sairastuttu sankariyrittäjän syndroomaan, kuten lehden pääkirjoituksessa tulin vihjailleeksi.

Mitä muita syitä mahdolliseen uupumukseen voi olla? Päätin haastaa itseni jälkipohdintaan.

Yksi syy koetella äärirajoja voi olla tiukka hintakilpailu. Jos alihankintaketjun viimeinen lenkki joutuu tekemään töitä halvalla, sen on tehtävä niitä paljon tienatakseen itselleen ja perheelleen elannon. Kilpailutusten keskeiseksi kriteeriksi tulisikin nostaa toiminnan vastuullisuus ja pitkäjänteinen kehittäminen, ei pelkkä raha.

Toinen ilmeinen syy on infra-alan rahoitusta riivaavaa lyhytnäköisyys. Nyt rakentamisessa on korkeasuhdanne, jossa yrittäjistä puristetaan kaikki mehut, mutta onko jo ensi kesänä hiljaista? Koneista ja osaajista riippuvaisella alalla yrittäjät tarvitsevat näkymää pitkälle tulevaisuuteen pystyäkseen varautumaan tuleviin työmääriin. Kapasiteetin tasaista käyttöä tukisi sekin, että töitä teetettäisiin pitkin vuotta.

Syytä on siinäkin, että kuorman kasvaessa apukäsiä ei helposti saa. Alan ammattilaisista kuten taitavista konekuskeista on huutava pula. Monella alalla kiireapua saa joustavasti paikalle, mutta uskoisiko infrayrittäjä 100 000–150 000 euron maarakennuskoneensa kiireen keskellä tuiki tuntemattomalle apurille, jolla ei ole alan koulutustakaan? Ei varmasti.

Alalla onkin paljon rakenteellisia tekijöitä, jotka lisäävät turvallisuusriskejä. Kukaan yrittäjä ei niitä tarkoituksella tilaa, niin paljon kuin kokeekin yrittäjyyden itse valituksi elämäntavaksi.

INFRAN JÄSENET tekevät töitä yhdessä isoilla työmailla. Alan maine ja koko tuotantoketju isosta yrityksestä pieneen kärsii, jos pienissä ja keskisuurissa yrityksissä alkaa voimat loppua.

On myös isojen konsernien intresseissä, että pienet jaksavat jatkaa alalla ja panostavat myös turvallisuustyöhön.

Koska kyse on koko alan asiasta, turvallisuudesta ja jaksamisesta pitäisi kantaa huolta yli yritysrajojen. On väärin antaa riskien kasautua tuotantoketjun loppupäähän. Työtaakan on oltava kaikilla tolkullinen. Työn on oltava taloudellisesti kannattavaa kaikilla tasoilla.

Minä viisastuin jälkipohdinnoissani. Miten voisimme viisastua vielä joukolla lisää ja jakaa tasaisemmin tuottamamme hyvät hedelmät? Voinko minä tehdä omassa roolissani jotain paremmin, voitko sinä?

LOPUKSI ON VIELÄ muistutettava, että INFRAn jäsenyrityksissä turvallisuustaso on yhä hyvä. Etenkin vakavat työtapaturmat alalla tapahtuvat yleensä järjestäytymättömissä yrityksissä ja tyypillisesti pienillä, hartiapankkityyppisillä työmailla.

Työnantajaliittoon kuuluminen tuntuukin tekevän hyvää. Jäsenyys lisää mahdollisuuksia verrata omia käytäntöjä kilpailijoihin, mikä luo lisäpainetta parantaa toimintaa. Uutiskirjeistä, koulutuksista, kokouksista, ehkä liiton lehdistäkin, jää mieleen kehittämisajatuksia.

Ennen kaikkea jäsenyys on sitoutumista moniin sellaisiin periaatteisiin, joiden perimmäisenä tarkoituksena on viedä koko toimialaa yhdessä eteenpäin. Jokainen INFRAn jäsen isosta pieneen sitoutuu esimerkiksi alan eettisiin pelisääntöihin.

UUSIMMAN LEHDEN onnistuneisuudesta on jokaisella oikeus mielipiteeseensä. Yhdessä asiassa ainakin onnistuttiin: keskustelun herättämisessä.

Puhetta infra-alan kehityshaasteista tarvitaankin. Niin kauan kuin pystymme puhumaan myös vaikeista aiheista avoimesti, meillä on kaikki avaimet tehdä infra-alasta ala, joka haastavista lähtökohdistaan huolimatta kasvoi reilun pelin malliesimerkiksi.

Lue Infra-lehti 2/2018 >

KOMMENTOI KIRJOITUSTA

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s