Nina Lindström
toimitusjohtaja, RTA-Yhtiöt Oy
hallituksen puheenjohtaja, INFRA ry
(kuva Jukka Järvi)

EI, EI, EI. Meille kaikille on tuttua, että tarjouspyynnössä kielletään vaihtoehtoiset tarjoukset, osatarjoukset ja sopimusten osiin jakamiset. Tuttua on sekin, että tarjouspyyntö sisältää pitkät vaatimuslistat niin kelpoisuuden kuin referenssien suhteen.

Hankinnoissa on tapahtunut vuosien saatossa monenlaista kehitystä. Matkan varrella on tullut välillä tartuttua epäkohtiin, vaikka samalla kysyn itseltäni, ovatko epäkohdat lopulta epäkohtia vai osa jatkuvaa muutosta, joka on väistämätöntä jatkuvasti kehittyvissä organisaatioissa, ja siis hyvä asia.

EPÄKOHTIEN KORIIN laittaisin tarjouspyyntöjen kirjavuuden. Niitä on yhtä monenlaisia kuin on tilaajiakin.

Vaikka tarjouspyyntöjen kohteet vaihtelevat, tietty yhtenäisyys tarjousten tekemisessä helpottaisi urakoitsijoita, jotka tekevät useita tarjouksia usein pienessä ajassa.

Kehitystä on onneksi tapahtunut ajoista, jolloin tarjouspyynnöt olivat aikaa vieviä kaunokirjoituskilpailuja. Urakoitsijan piti pistää itsensä peliin ja luoda monisivuinen tarjous villissä vaatimusviidakossa.

Laadun pisteyttämisestä päädyttiin valitusten aaltoon, joka vei vähitellen tilanteeseen, jossa vain halvin hinta ratkaisi.

Nyt on taas palattu pitkälti laatulupausten pariin. Mutta: osaako tilaaja suhteuttaa
pätevyysvaatimuksensa urakan vaativuuden mukaan?

Suomi on iso ja siellä on monenlaista kaupunkia ja kuntaa, taajamaa ja maaseutua. Helsingin herrojen ja rouvien papereiden mukaan ei kannata kilpailuttaa ihan joka paikassa, vaikka Helsinki on erinomainen sparraaja vankalla hankintakokemuksellaan.

Uutta haastavaa kehityssuuntaa edustaa se, että isot toimijat käyttävät hankinnoissa apunaan konsultteja. Tämä on johtanut uuteen vastakkainasetteluun: akateemiset
vs. käytännön tekijät. Tuskin saamme pyörittelemiemme paperien sisällöstä enää kiinni.

Peräänkuulutan tervettä maalaisjärkeä. Olemme sitoutuneet normitalkoisiin, mutta käytännön tulokset ovat näkemättä.

KUN VAADITAAN liikaa, referenssit ja urakan vastuuhenkilöiden pätevyydet ovat se vaikein rasti. Pahimmillaan ylimitoitetut vaatimukset sulkevat pk-yrittäjät ulkopuolelle.

Laatuvaatimukset ovat hyvästä, mutta niiden skaalaa tulisi laajentaa siten, että kaikenkokoiset toimijat voivat osallistua, ja paremmalla pätevyydellä voisi tarjota lisä-
laatua, joka kartuttaa laatupisteitä.

Joissakin kunnissa on lähdetty pilkkomaan hankintoja pieniksi palasiksi, jotta pienetkin pääsevät mukaan. Tässäkin voidaan mennä liiallisuuksiin: pureksia hankinta niin pieniin osiin, että tilaaja kadottaa hintasynergiansa. Me urakoitsijatkin voimme kantaa enemmän vastuuta siitä, että osaamme pelata reilua peliä pääurakoitsijoina ja aliurakoitsijoina keskenämme ja näin kehittää alamme osaamista edelleen.

MUUTETAANKO VALINTAKRITEEREITÄ? Laadun painoarvoa voisi hyvin nostaa nykyisestä, jos laatuvaatimukset palastellaan ja pisteytetään riittävän laajoiksi kokonaisuuksiksi. Kun hinta korostuu liikaa, markkinatilanne heikkenee ja pätevien tekijöiden määrä vähenee. Tämä ei ole kenenkään etu.

Tilaajan tehtävänä on tehdä arvioinnista niin hyvä ja läpinäkyvä, että kaikki voivat sen hyväksyä.

Välttäisin ajattelua, jossa urakoitsijan omaa henkilöstöä pidetään parempana vaihtoehtona kuin aliurakointia. Tämä poistaa alalta osaamista ja jäykistää urakointia.

Välttäisin myös ajattelua, jossa jo tarjouksessa nimetty aliurakoitsija tarkoittaa lisälaatua. Olemme kaikki urakoitsijat tarjousvaiheessa samalla viivalla ja mahdollisesti kaikki tarjoamme urakkaa. Kuka lähtee epävarmassa tarjoustilanteessa sitomaan käsiään kenenkään aliurakoitsijaksi, jos on mahdollista olla pääurakoitsija? On siis tärkeää, että laatukriteerit mietitään tarkkaan ja ymmärretään niiden vaikutus laajasti.

PAHIMMILLAAN TILAAJAN vaatimuksissa kerrotaan, millaisella kalustolla urakka tulee hoitaa, eli määritellään kaluston laatu ja määrä.

Urakoitsijan pätevyyteen kuuluu resursointi, oli kyse sitten kalustosta, rahasta tai henkilöstöstä. Tilaaja määrittelee toivomansa laadun, mutta toteutustapaa tilaaja ei voi määritellä.

Tänä päivänä tarjouspyynnöt eivät jätä riittävästi tilaa innovatiivisuudelle. Unohdetaan siis tarjousvaiheen kaunokirjoituskilpailut liian tiukkoine vaatimuksineen. Keskitytään kohteen tarpeisiin ja niihin keinoihin, joilla ne täyttyvät.

Kuntien tulisi kehittää yhtenäinen tarjouspyyntömalli, joka joustaa eri kuntien tarpeisiin. Tämä näkyisi parempina tarjouksina, kun urakoitsijan kiireisessä arjessa
tarjouspyyntö ei vaihtele kunnittain.

Annetaan tilaa oppimiselle ja kehittymiselle. Käytetään järkeä. Sanotaan useammin kyllä.