Jos hyvin käy, Hyvinkään tapa ostaa osaamista on pian maan tapa

blogi_heikki
Heikki Jämsä
johtaja, INFRA ry
(kuva Jukka Järvi)

TALOUSTUTKIMUS SELVITTI viime syksynä kuntien teknisen toimialan laajuutta ja tehokkuutta. Tulos oli, että asiaa ei pystytä selvittämään. Moninaisten toimintamallien paremmuudesta ei ota selvää erkkikään.

Useat kuntaesimerkit kuitenkin osoittavat, että kumppanuuden kautta, tekemällä entistä enemmän yhteistyötä yksityisen sektorin urakoitsijoiden kanssa, kunta saa tarvitsemansa palvelut aiempaa tehokkaammin ja taloudellisemmin.

KESKEINEN KYSYMYS on, miten kunta osaa ostaa ja kilpailuttaa markkinat parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Suurimmissa kunnissa osaaminen on pääsääntöisesti hyvällä tasolla. Haasteena on, miten loput 290 saavat hankintansa organisoitua hyvin.

Uuden hankintalain myötä hinnan lisäksi tulisi ottaa huomioon myös laadullisia tekijöitä. Tavoitteena on myös edistää innovaatioita. Urakoitsijalla pitäisi olla mahdollisuus tarjota vaihtoehtoisia ratkaisuja hankinnan kohteeseen.

Se, miten tilaaja pystyy vertailemaan eri vaihtoehtoja keskenään jää nähtäväksi. Toivottavasti pienempien kuntien hankintaosaamisen kehittämiseen panostetaan kunnolla lakimuutosten myötä. Tarvetta olisi.

YKSI HANKINTALAIN ”uutuuksista” on markkinakartoitus.

Hankintayksikkö voi tehdä ennen varsinaista hankintaa markkinakartoituksen hankinnan valmistelemiseksi ja antaa urakoitsijoille tietoa hankintaa koskevista suunnitelmistaan ja vaatimuksistaan.

Tämä kannustaa yhteiseen vuoropuheluun, mikä parantaa sekä tilaajan ymmärrystä markkinoista että tarjoajien ymmärrystä tilaajan tavoitteista.

Esimerkiksi Hyvinkäällä tämä on oivallettu hyvin. Kaupunki pyrkii johdonmukaisesti aktiiviseen vuorovaikutukseen alueensa palveluntuottajien kanssa. Kun tähän vielä yhdistyy hankintojen kilpailuttaminen ajoissa mahdollistaen näin riittävä urakkalaskenta-aika, alkaa kasassa olla hyvä paketti.

Veronmaksajan euro tekee silloin sitä mitä pitää: tuottaa laadukkaita peruspalveluita ilman tyhjäkäyntiä ja hukkaa.

KOMMENTOI KIRJOITUSTA

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s