TAKAVUOSINA Helsingin kaupunki kuljetti infratyömailtaan satojatuhansia tonneja maa-aineksia maankaatopaikoille, nyt ei juuri yhtään. Maa-ainesten rekkaralli jatkuu silti – miksi?

USEISSA KASVUKESKUKSISSA on käynnissä historiallisen suuria rakennushankkeita. Niissä kaivetaan, louhitaan ja siirretään massamääriä, joita kuntalaisen voi olla vaikea edes käsittää.

Siirreltävä aines – jopa monille alueille tyypillinen savimaa – on useimmiten täysin hyödynnettävissä infrarakentamisessa. Ainesta voi käyttää esimerkiksi erilaisissa täytöissä sekä virkistysalueita ja meluvalleja rakennettaessa.

Jos maa-aineksille ei ole osoittaa käyttöä heti työmaalta tai sen läheltä, ne on voitava varastoida ja tarvittaessa jatkojalostaa jossain. Tämä ei juuri onnistu ahtailla kaupunkityömailla, tiukan aikataulupaineen keskellä. Erillisille maa-ainesasemille on siis huutava tarve.

MAATALOUS- JA ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) on eri yhteyksissä vaatinut kuntia kaavoittamaan maa-ainesasemia, joissa voisi varastoida rakentamismateriaaliksi kelpaavia maa-aineksia ja käsitellä ne uusiokäyttöä varten.

Helsinki tarjoaa nykyään Tiilikaisen toivomia varastointi- ja käsittelypaikkoja, mutta vain omille ylijäämämailleen – siis silloin, kun kaupunki on itse rakennushankkeen tilaaja.

Valtaosa kaupungin alueella liikuteltavista maamassoista on kuitenkin peräisin muualta kuin kaupungin työmailta. Näillä työmailla rakennetaan muun muassa pääkaupunkiseudulla kipeästi kaivattuja asuntoja sekä uusia toimisto- ja liiketiloja. Rakentajina ovat yksityiset urakoitsijat.

Suurin osa Helsingin rekkarallihaasteesta on siis yhä ratkaisematta. Esimerkiksi Pasilan Tripla-keskuksen työmaalla liikkuu miljoona tonnia maata, jota kuljetellaan aina Lohjan Saukkolaa myöten.

TILANNE ON sama kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa. Yksityisiltä työmailta kertyvälle, kierrätettävälle maa-ainekselle on katastrofaalisen vaikeaa löytää vastaanottajaa.

Jätelain mukaan vastuu ylijäämämaista on kiinteistönomistajilla, ei kunnilla. Kunnilla on kuitenkin kaavoitusmonopoli ja ratkaisun avaimet. Kunnat voisivat systemaattisesti kaavoittaa paikkoja maa-ainesten kierrätykseen suurten aluerakentamiskohteiden yhteyteen, esimerkiksi Malmin lentokentälle tai entiselle Sipoon alueelle Itä-Helsinkiin. Asemat voivat olla myös väliaikaisia, jolloin rakentamisen päätyttyä tontti maisemoidaan vaikka puistoksi.

Urakoitsijat ovat nyt eriarvoisessa asemassa kaupunkiin nähden. Kun yksityinen urakoitsija laskee tarjouksensa niin, että maamassat viedään kunnallisille maankaatopaikoille ympäri Uuttamaata, urakkahinta nousee. Sijoituspaikan joustavasti ja läheltä saava kaupungin oma yksikkö voi tarjota saman työn halvemmalla.

RASKAAN MATERIAALIN pitkät kuljetukset nostavat rakentamisen hintaa, aiheuttavat pölyä ja melua sekä kasvattavat olennaisesti rakennusalan hiilijalanjälkeä. Liikenteen sujuvuuskin kärsii. Harmaan talouden riski voi kasvaa.

Samaan aikaan, kun ylijäämämaata kuljetetaan laitamaille, laitamailta kuljetetaan rakentamispaikalle neitseellisiä kiviaineksia, joiden ottaminen olisi voitu osittain välttää käyttämällä kierrätysainesta.

Helsingin seudun kuntien tulisi yhteistyössä järjestää kaikille alueen rakentamishankkeille paikat, joihin kierrätettävä maa-aines voidaan ajaa. Reiluinta on huomioida kierrätystarve jo kaavoituksessa. Silloin niin kuntalainen kuin elinkeinonharjoittajakin tietävät ajoissa, missä maa-aineksia voi käsitellä ja millä ehdoin.

Jotta syntyisi aito kierrätyskulttuuri, maa-aineksen vastaanottamisen ja hyötykäyttöön ottamisen pitää olla helppoa ja halpaa. Maa-ainesasemalle voisi tuoda yhdenlaista maa-ainesta ja ottaa lähtiessä mukaan toista. Tämä edistäisi myös hallituksen kiertotalouden läpimurtoon tähtäävää kärkihanketta.

Rakentamisen väheneminen ei ole pääkaupunkiseudulla näköpiirissä. Tarve maamassojen sijoittelulle on pysyvä.

Helsingin kaupunki on jo osoittanut, että maa-ainesten kierrättäminen on täysin mahdollista, kun tahtoa riittää. Hyvät toimintatavat pitää vain laajentaa koskemaan kaikkea rakentamista.

Eija Ehrukainen
Kirjoittaja on ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasioista vastaava johtaja INFRA ry:ssä.

Teksti on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 30.5.2016 ja se julkaistaan myös Infra-lehdessä 3/2016.