KUN ALOITIN viisi vuotta sitten työt INFRA ry:ssä, maailma oli toisenlainen.

Infrarakentajan puhuessa työturvallisuudesta oli aika tavallista tehdä vertailua talonrakentamisen ja infran välillä. Ja mikä ettei. Kun rakentamisen päätoimialalla tapaturmataajuus huiteli liki 80:tä, oli hienoa muistuttaa sivulauseessa, että infra-alan tapaturmataajuus on vain 20–30.

Kylläpä olemmekin erinomaisia!

USEIN TOSIELÄMÄ on tilastoa ihmeellisempää.

Infra-alalla yritysten tapaturmataajuus vaikuttaa tosiaan olevan noin 30, mutta tilastollisista syistä infrarakentajien tapaturmia kirjautuu myös rakentamisen muille toimialaluokille. Taajuus on siis todennäköisesti tilastojen kertomaa korkeampi.

Yritykset laskevat ylipäätään tapaturmataajuuteensa vaihtelevasti. Jotkut laskevat mukaan aliurakoitsijoidensa, jotkut ulkomaantoimintojensa, jotkut jopa toisella toimialalla toimivien sisaryritystenkin tapaturmat.

Rakentajien keskuudessa tiedetään, että kaikki aliurakoitsijoiden tapaturmat eivät tule päätoteuttajan tietoon. Varsinkin Etelä-Suomessa suurin osa lievistä tapauksista jää tiettävästi pimentoon.

Myös korvaavan ja kevennetyn työn käytön tiedetään vääristävän tilastoja.

Mitkä tapaturmat ylipäätään kirjataan? On firmoja, joissa lieviä tapaturmia ei näytä juuri tapahtuvan. Miten monta erilaista turvallisuuskulttuuria mahtuu sadan yrityksen otantaan – toimialalla kuin toimialalla?

ERÄS ALAN ihminen esitti, että tapaturmien laadusta pitäisi puhua enemmän kuin määrästä – jo rakennusalan imagonkin vuoksi.

Kaikkein lievimpien tapaturmien osuus rakennusalan tapaturmamäärästä on kiistatta huomattavan suuri, ja kasvamaan päin. Tähän ryhmään tilastoituvat myös ne lukuisat tapaturmat, joissa sairauslomaa ei kirjoiteta päivääkään.

Silti sanoisin mieluummin, että tapaturmien ehkäisemisestä pitää puhua enemmän kuin mistään muusta.

Tämä onkin jo pääsuuntaus rakennusalalla. Katsetta on käännetty peräpeilistä tuulilasiin.

Päivän sana on turvallisuushavainnointi. Se on jatkuvaa, arkista oman työpaikan turvallisuustekijöiden seurantaa, johon osallistuvat kaikki. Virhetilanteiden ennakoiva raportointi ja jatkuva korjaaminen putsaavat epäkohtia työmailta ja pistävät asioita yksi kerrallaan järjestykseen. Kompuroinnin, liukastelun, putoilun ja alle jäämisen riski pienenee jatkuvasti.

TOINEN AVAINSANA on työn hyvä ennakkosuunnittelu. Se etenee yritystasoisesta turvallisuussuunnittelusta aina työvaiheen ja lopulta yksittäisen työtehtävän turvallisuussuunniteluun.

Monissa yrityksissä suunnittelu otetaan tosissaan.

Pian ilmestyvässä Infra-lehdessä 2/2016 rata-alan pioneeri kertoo, miten tulevan työtehtävän vaiheet ja olosuhteet käydään työporukalla läpi ennen toimeen ryhtymistä. Määrämuotoisen lomakkeen avulla tulee käytyä ajatuksella läpi tehtävään liittyvät riskit, niiden ehkäiseminen ja tarvittavat suojaimet.

Asfalttialan firmasta kerrotaan, että työtehtävän turvallisuuden suunnittelusta aiotaan tehdä ensi kesänä joka-aamuinen rutiini.

RAKENNUSALAN TAPATURMATAAJUUS on laskenut kymmenessä vuodessa noin neljänneksen.

Alaspäin laskettelua olisi kiva jo vaikka vähän juhlistaa, mutta kuten Infra-lehden Toisinajattelijakin toteaa: tyytyväisyys nykytilaan on pahin työturvallisuusriski.

Tilastoissa on myös aivan liikaa sudenkuoppia. Niitä on syytä arvostaa suuntaa-antavana kuvana menneestä kehityksestä, mutta tärkeintä on se, mitä työpaikoilla tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa.

Toivon, että sinä, työntekijäsi ja työkaverisi pääsette tänään illalla terveinä töistä kotiin.

Anu Ginström
viestintäpäällikkö
INFRA ry

Kirjoittaja lobbaa intohimolla vain ja ainoastaan tarpeellisia infrahankkeita, joilla Suomesta tehdään kaikille kivempi paikka elää. Päätoimittaa myös Infra-lehteä – tilaa omasi postin tuomana tai selaa vanhentuneita stooreja Issuussa! Tuleva numero 2/2016 on täynnä turvallisuusasiaa.