EN OLE koskaan ymmärtänyt lahjatoivelistoja. Pikkulasten kirjeet pukille ymmärrän, mutta että varttuneetkin juhlakalut rustaavat listoja, tai toiveita heiltä oikein udellaan – se on hassua. Jos lahjan ideaan ei kuulu yllätyksellisyys, voi kai yhtä hyvin panna setelin kuoreen ja antaa juhlittavan itse kipaista lahjansa, heti oikeassa värissä ja koossa?

Karseaa on tietysti sekin, jos paketista paljastuu juhlaväen katseiden alla jotain kertakaikkisen epäsopivaa. Kasvissyöjälle lihaveitsi tai ajokortittomalle kampiakselisarja.

Onko kompromisseille sijaa?

SUOMI TÄYTTÄÄ 100 vuotta ensi vuonna.

Tässä on juhlija, jolle on vaikea keksiä lahjaa. Toiveita olisi varmasti hyvä kuulla, mutta päivänsankarilla on yli viisi miljoonaa erilaista ääntä. Yhteiselle lahjatoimikunnalle olisi töitä.

Liikenneala näyttää käyvän juhlavuoteen tyhjin käsin: investoinnit Suomen väyläinfrastruktuuriin ovat käytännössä lamassa.

Liikennevirastossa sentään valmistellaan pehmeää yllätyspakettia. Suomi-neidon lahjakääreeseen näyttää sujahtavan ainakin automaattiajamisen testialuetta ja älyliikenteen instrumentointia sisältävää tienpätkää.

Varovasti siellä pakettinauhoja kihartaessa! Kun päässä soi vain digiluu, digilei, sakset voivat lipsahtaa ja virtuaalinen visiointi vaihtua ihan oikeaan terveyskeskusreissuun.

KAIKKI KUNNIA silti älyliikennepyrinnöille. On upeaa, että uskallamme lähteä tavoittelemaan maailman menestystä ja vielä alueella, jolta Suomessa löytyy aidosti erityisosaamista jo ilmasto-olosuhteidenkin takia. Jos älyauto toimii tässä rospuutossa, se toimii kaikkialla.

Juhlittavan painoindeksi huitelee kuitenkin alle 15:n ja pulssi tuskin tuntuu. Maa tarvitsee jotain, jolla kilpailukyky nousee kokonaisvaltaisesti ja kestävästi. Jääkö älyliikennehypestä käsiin muuta kuin kasa tyhjiä aihetunnisteita?

JUHLAVUODEN LAHJAKÄÄREISTÄ soisi löytyvän jämäkät pitkän tähtäimen suunnitelmat Suomen kilpailukyvyn uudistamiseksi. Todellinen toivelahja.

Liikenneinvestoinneilla on tässä iso rooli, sillä toimiva infra on avaintekijä verotuottoa tahkoavien kasvukeskusten synnyssä.

Ensin tulee väyläinfra, sen perässä talonrakennustyömaat, sitten hyvässä työiässä olevat muuttajat. Syntyy yhtenäisiä, tuottavuudeltaan ensiluokkaisia työssäkäyntialueita ja pysyvää verotulovirtaa.

Infrarahoitus pitää suunnata sinne, missä se tuottaa parhaiten. Laittamalla 100 miljoonaa euroa kasvukeskusten raiteisiin yhteiskunta saa rahansa vähintään kolminkertaisena takaisin jo yksin asuntorakentamisen verokertymänä.

Vaasan yliopiston professorin Hannu Piekkolan tutkimus osoitti, että Helsinki–Turku-oikorata toisi kymmenien miljoonien hyödyt. Investoinnin takaisinmaksuaika on 20 vuotta.

Raide-Jokeri generoi 80 000 asuntoa Espooseen ja Helsinkiin. Se tuo asuntorakentamisen verotuloina investoidun rahan 25-kertaisena takaisin vuoteen 2050 mennessä.

Kaiken ytimessä on se, että raiteet ja muu infra rakennetaan sinne, minne ihmiset juuri nyt haluavat muuttaa. Kasvukeskuksiin.

NYT VALLALLA on monomaaninen investointipelko, vaikka kaikkea investointirahaa ei edes tarvitsisi olla heti omasta takaa.

Ruotsi hakee EU:n investointitukea 80-kertaisesti Suomeen verrattuna, huomauttaa SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija Sauli Hievanen juuri ilmestyneessä Infra-lehdessä.

Mikä Suomea riivaa?

Pehmeät paketit ovat tarpeellinen lisuke lahjapöydässä, mutta älyliikennepohdinnat kaipaavat rinnalleen kokonaisvaltaista suunnitelmaa tulevaisuuden väyläinvestoinneista. Molempia tarvitaan: pioneerihenkistä kokeilutoimintaa ja pitkäjänteistä, muuttovirrat huomioon ottavaa kehittämistä.

Anu Ginström
viestintäpäällikkö
INFRA ry

Kirjoittaja lobbaa intohimolla vain ja ainoastaan tarpeellisia infrahankkeita, joilla Suomesta tehdään kaikille kivempi paikka elää. Haluaa Suomeen oikeita kaupunkeja, joissa on korkeita taloja, vihreitä keitaita ja paljon fiksuja ihmisiä itselleen mielekkäissä hommissa. Päätoimittaa Infra-lehteä – tilaa omasi postin tuomana tai selaa vanhentuneita stooreja Issuussa!